Elinvoimaisuus Työhyvinvointi Urasuunnittelu

Ravintolisät

Siitä on aikaa noin neljä vuotta, kun aloin ensimmäisen kerran miettiä, mistä löytyisi sellaisia ravintolisiä, jotka oikeasti toimisivat? Sellaisia, että olotilassa huomaisi konkreettisen eron, raaka-aineet olisivat suoraan luonnosta ja tätä kaikkea tukisi vielä puolueettomat tutkimukset. Jo kauan ennen tuota aikaa minulle oli tullut hyvin selväksi, ettei kukaan ruoasta suoraan saa tänä päivänä kaikkea sitä, mitä…
Lue lisää


Merkityksellisyys

Meillä on usein tapana hokea pitäisi -sanaa. Mietimme mitä ja miten, enemmin kuin miksi. Mitä ja miten, ovat helpommin toteutettavissa, jopa osittain ulkoistettavissa, mutta miksi -kysymys viekin usein enemmän aikaa, eikä se varsinkaan ole helppoa. Miksi sitä miksi -sanaa kuitenkin pitäisi itselleen hokea, jos ei nyt päivittäin niin ainakin viikoittain? Meillä on paljon kuvitelmia siitä,…
Lue lisää


Oikeassa olemisen tarve

Se on meissä niin kovin vahvassa, että saatamme jopa tulehduttaa ihmissuhteita, potea pitkään huonoa omaatuntoa ja jättää uusia kokemuksia välistä. Ja nyt puhutaan oikeassa olemisen tarpeesta, tuosta niin vaarallisesta arvosta, joka toisilla on vahvemmassa kuin toisilla, mutta monilla meistä se kulkee joissain tilanteissa mukana. On eri asia kokea tarvetta olla oikeassa kuin ihan vain hiljaa…
Lue lisää


Aikataulut

Ajankäyttö, aikataulut, ajanhallinta… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja kyllä, yksi eniten hyvinvointiimme vaikuttavista asioista on todellakin se, miten me käytämme aikamme ollessamme ja eläessämme täällä. Tekisitkö sinä tänään samoja asioita, joita normaalisti teet, jos saisit kuulla, että elettävänä on enää vain päiviä tai viikkoja? Aikataulut yhdistetään usein aikaansaaviin ihmisiin ja ne saatetaan linkittää myös…
Lue lisää


Omista aamusi

Aamu sarastaa tänään taas hieman aikaisemmin kuin eilen ja näin tulee tapahtumaan seuraavat kuukaudet joka päivä. Kevät puskee läpi harmaan ajanjakson ja tekee aamuistamme taas pikkaisen parempia. Silti sen sijaan, että katsoisimme ulos ikkunasta auringonsäteitä, miettien samalla, mitä kaikkea tämä päivä voikaan tuoda tullessaan, saatammekin alkaa lukea uutisia, selata sosiaalista mediaa ja käydä läpi ryhmäviestiketjuja….
Lue lisää


Itsemme näköinen elämä

Hyvä ruoasta, rakkaista ihmisistä, pullosta kompuchaa tai kookosvettä, joskus lasista punaviiniä. Aimo annoksesta naurua, ripauksesta maailmanparannusta, ehkä myös suklaasta ja jäätelöstä. Ei niinkään erikseen tyttöjen tai poikien ryyppäjäisistä, vaan enemmänkin kaikkien hyvien tyyppien, sukupuolesta riippumatta, yhteisestä brunssista, peli-illasta, tai metsäretkestä. Ja sitten joskus ihan vaan yksinolosta, rauhoittumisesta ja hiljaisuudesta. Näistä on mun elämässä parhaat hetket…
Lue lisää


Pitkää päivää

Pyörivätkö työasiat mielessä kotona? Eikö koskaan tunnu tulevan valmista? Onko töissä koko ajan kiire?  Eikö lomaa viitsi pitää, koska hommat kasaantuvat? Eikö rahaa ole koskaan tarpeeksi? Valmistuttuani viime vuoden lopulla henkilöstövalmentajaksi, olen alkanut kuunnella entistä suuremmalla mielenkiinnolla ihmisten kertomuksia heidän työyhteisöistään, työtaakastaan, ylitöistään ja jatkuvasti kasvavista tavoitteistaan. Siinä samalla tietysti tutkin omaa työminääni, tällä hetkellä…
Lue lisää


Kehonhuolto

Ajattelemme liikunnan ja urheilun usein suoritteena, joka käydään tekemässä hikiotsalla, lihakset pumpissa ja syke korkealla. Sen jälkeen syödään ja nukutaan, niin hommahan on sillä kunnossa, treenin, levon ja ravinnon pyhä kolminaisuus on toteutunut. Vai onko kuitenkaan? Harrastammepa sitten mitä tahansa liikuntaa tai tavoitteellisemmin urheilua, tulisi meidän treeniohjelmamme koostua jossain määrin lihaskuntoharjoittelusta, aerobisesta harjoittelusta ja kehonhuollosta….
Lue lisää


Elämä ilman kalenteria

Oletko ikinä ajatellut, millaista elämäsi olisi ilman kalenteria? Millaista vapaa-aikaa viettäisit silloin? Minä aloin pohtia vuoden 2017 lopulla sitä, miksi minulla oikeastaan on kalenteri vapaa-ajan menoille, kun eikö niiden omalla ajalla tehtävien juttujen pitäisi kuitenkin olla joko sellaisia, joita odottaa niin innolla, ettei voisi mitenkään unohtaa tai toisaalta niin tärkeitä, ettei niitä unohda vaikka haluaisi?…
Lue lisää


Ystävyys

Sanoin eilen hetken mielijohteesta ääneen jotain sellaista, minkä jälkeen aloin ihan tosissani pohtia ystävyyden merkitystä syvemmin. Kokkailimme jälleen kerran tämän soulmade-naiseni kanssa ja yhtäkkiä sanoin seuraavaa: ”Välillä tuntuu, että me tehdään niin paljon yhdessä sellaisia ihan arkisia asioita, ettei niistä tule edes juuri puhuttua ääneen missään, vaikka ne merkkaavatkin mulle kaikista asioista ehkä eniten”. Juttelimme…
Lue lisää